Piirinmestaruuskisat: Voittonolla ja joukkuepronssi

Piirinmestaruuskisoista on nyt jo pari viikkoa, mutta tajusin, että en ole tänne päivittänyt mitään Venlan hienosta kisamenestyksestä!

Joukkueradalla saimme kunnian hoitaa ankkurin osuutta ja Venla kirmasi joukkueellemme nollan! Kolmas vuosi peräkkäin kun Venla on mukana voittamassa I-HAH:lle pronssia! Iloinen yllätys oli myös se, että Venlan nolla oli radan tuloksissa kolmantena!

Yksilökisoissa juoksimme Venlan kanssa hyppyradan voittoon! Olen todella onnellinen tästä saavutuksesta, isot kisat (51 koiraa) ja nyt ei enää tarvitse jännittää voittoa mm-karsintoja varten. Piirinmestaruus jäi kuitenkinkontaktivirheen päähän mikä hieman kaihersi, mutta toisaalta toimi hyvin motivaattorina elvyyttää juoksukontaktiprojektimme. Katsotaan, miten kontaktitilanne tästä etenee 🙂 

kuvat Ida Alexandersson

106 045 047

Venla palasi kesälomalta Espoon kisoihin

Venla palasi kesälomalta kisakentille juosten heti aamun ensimmäiseltä radalta nollan sijalla 2! Spitzin kanssa juokseminen on kyllä vaan niin mahtavaa, meillä on jotenkin sellainen yhteys mitä en osaa selittää sanoilla.. toivottavasti saadaan nauttia yhteisestä tekemisestä vielä pitkään!

Kuvat Tiia Hämäläinen

2015-08-22_00134

.

2015-08-22_00069

.

2015-08-22_00068.

2015-08-22_00067

Venlan viimeisistä kisoista ennen SM-kisoja tuplanolla!

Venlan viimeiset kisat ennen SM-reissua ja tuloksena tuplanolla! Molemmilla radoilla yllettiin myös kolmannelle sijalle. Ei olisi oikein parempaa voinut toivoa kauden viimeisiin kisoihin, nyt voi hyvällä fiiliksellä lähteä Ouluun! On tuo spitz vaan jotain niin parasta ❤

Oulussa Venla starttaa sunnuntailla numerolla 54! Ei voi olla huono juttu, että heti numeron nähtyäni tuli jes!-fiilis 🙂 saamme kisata aamusta ja tutustumisen ja Venlan välissä on juuri sopiva määrä koirakoita. Nyt tosin alkoi jo vähän jännittämään!

PurinaOpenista nollia Venlalle ja Volalle

Sunnuntaina olimme Venlan kanssa kisaamassa PurinaOpenissa. Paikalle oli tullut todella paljon koirakoita, noin 50 jokaisessa luokassa! Lähdimme kisoihin hakemaan hyvää kisafiilistä ja flowta, suoritusvarmuutta rennolla meiningillä! Kisat sujuivatkin Venlan kanssa todella hyvin! Ensimmäinen rata oli muuten oikein sujuva, mutta toiseksi viimeisen hypyn niisto johti kieltoon. Toisella radalla sen sijaan saimme tehtyä nollatuloksen ja sijoituskin oli huima 5/53! Viimeisellä radalla spitzin meno oli myös vauhdikasta, mutta suoritimme radan yhdellä ylimääräisellä putkella. Pakko kehua spitziä myös siitä, että se otti kummankin agiradan kaikki kontaktit!

Venlan suoritusvarmuus on kohonnut todella paljon, ja myös vauhdista saimme viikonlopun aikana paljon kehuja! Joka kerta nämä kehut lämmittävät mieltä todella paljon, eli kiitos! Alla Venlan nollarata.

Keskiviikkona oli jännittävä päivä, sillä Vola pääsi ensimmäistä kertaa starttaamaan agiradalla. Suoritimme möllien agiradan kahdesti ja möllien hyppyradan kahdesti. Ensimmäisellä radalla Purina-areenan vieras ympäristö ja outo pohja hämmensivät pientä shelttimiestä, joka tuli mm. toisesta esteestä ohi, kielsi putkia ja loikkasi puomin kontaktin. Toisella kierroksella Vola oli kuitenkin kuin eri koira, ihan kuin se olisi yhtäkkiä tajunnut, että kysehän on agilitystä! Vola tekikin nollaradan (myös puomi sujui!) joka vei meidät luokan voittoon! Niinpä ensi viikolla pääsemme kisaamaan myös PurinaOpen-finaaliradalle!

volakisat03062015

Myös Volan hyppyradat sujuivat hyvin, Vola nautti menemisestä ja irtosi ylättävän hienosti putkiin! Rata oli juuri mölleille sopiva, suoraviivainen ja iloinen 🙂 Tässä videolla Volan hyppyrata

Venlasta hyppyvalio!

Viikonloppuna kisasimme Tuusulassa ihanan aurinkoisessa säässä. Erityisen aurinkoisen kisapäivästä teki Venlan viimeisen radan nollatulos, joka oikeutti kolmanteen sijaan ja hyppysertiin! Koska serti oli Venlan kolmas, tuli pienestä spitzista hyppyvalio!

venla ava-h

Laitisen radat olivat todella hauskat viikonloppuna! Ensimmäinen rata näytti ensivilkaisulta vähän inhottavalta, ansoja, ansoja ja ansoja. Kun rataan sitten pääsi tutustumaan, sai huomata etteivät nämä ansat niin inhottavia olleetkaan: perusohjaamisella pääsisi hyvin pitkälle. Rata meni Venlan kanssa todella nappiin lukuunottamatta kontaktivirhettä A:lta. Kontaktivirhe kirveli vielä enemmän kun eksyin tuloslistoille ja totesin, että spitzin aika olisi riittänyt voittoon mikäli tassut olisivat osuneet sen pari senttiä alemmaksi. Ehkä pikkuhiljaa pitäisi alkaa treenaamaan kontakteja!

Toisella radalla A:n kontakti sitten osui, mutta päätin ohjata spitzin ylimääräiseen putkeen. Tämän radan jälkeen mietin, miten älyttömän kivaa on Venlan kanssa juosta radalla! Nyt tuntuu, että yhteistyö sujuu ja vauhtiakin on alkanut löytymään entistä enemmän. Venlaan uskaltaa luottaa, se hoitaa oman osuutensa mikäli minä hoidan omani. Ihan todella hyvä fiilis ja flow tehdessä! Toivotaan, että tämä jatkuu!

Purinalta Venlalle tuplanolla

Eilen olimme Venlan kanssa Purinalla kisaamassa. Päivä alkoi ihanalla auringonpaisteella, mutta ennen ulkorataamme taivas veti pilveen ja muutama pisarakin tippui. Onneksi sade kesti vain hetken, ja ulkokautta ei tarvinut siis korkata kengät ja sukat märkinä!

Venla kirmasi heti ensimmäisen radan nollatuloksella! Radalla meno tuntui hieman tavallista hitaammalta, mutta tuloslistalla Venla olikin jo neljäntenä! Aika kovaa pieni spitz siis kuitenkin oli pinkonut! Jälkikäteen kun rataa mietin, niin olihan siinä kyllä aika hyvä flow, pakko myöntää. Käännökset menivät enemmän kuin nappiin ja rata eteni sujuvasti.

Toisella radalla olin varma, että saimme A:lta kontaktivirheen, mutta tuloslista kertoi nollan myös tälle radalle! Se oli siis tupla! Ihan mieletöntä! Rata oli kylläkin huomattavasti takkuisempi kuin ensimmäinen, itsestäni tuntui etten pääse pehmeällä hiekalla yhtään eteenpäin vaikka kuinka juoksen! Venla pääsikin pelastamaan parikin kohtaa joissa olin itse todella myöhässä.

Myös viimeinen ratamme oli oikein sujuva, mutta kolmas rima pääsi tipahtamaan hieman myöhästyneen ohjaukseni ja Purina Areenan pehmeän pohjan vuoksi. Normaalisti Venla ei rimoja tipauttele ja olen varma, että vaikka ohjaukseni olisi ollut yhtä myöhässä nurmella, ei rima olisi tipahtanut. Ja toisinpäin, ei Venla Purinan pohjalla tipauttele jos ohjaukseni ovat ajoissa. Viimeiseltä radalta siis tulokseksi 5, eli lasketaan sekin melkein puhtaaksi 😉

Vielä pitää jakaa teille Venlan uusi temppu! Tai no itse temppu ei ole Venlalle uusi, laatikkoon on osattu mennä jo pidemmän aikaa. Uutta on kuitenkin entistä pienempi kuppi!

Venlan arvokisanollat kasassa ja SERT-H

Pääsiäisen perinteisiin kuuluu meillä suklaamunien lisäksi myös Purinan pääsiäiskisat. Niinpä eilen toppauduin hirmuiseen määrään lämpimiä vaatteita ja suuntasimme Venlan kanssa Purinalle kisaamaan!

Olen hurjan onnellinen siitä, miten kisat meillä sujuivat! Teimme Venlan kanssa kolme lähes puhdasta rataa! Agilityradoilla spitz ei aivan muistanut A:n kontakteja, mutta muuten radat suoritettiin läpi hyvällä temmolla. Kävin hieman vielä hieromassa suolaa kontaktipomppujen aiheuttamiin haavoihin katsomalla tulostaulusta että Venlan aika olisi riittänyt molemmilla radoilla kolmannelle sijalle 😀 Noh, ei auta jossitella.

Se mikä teki päivästämme täydellisen, oli hyppyrata! Saimme tehtyä radan hyvällä flow-fiiliksellä vaikka radassa olikin meille haastavia kohtia. Radalta Venlalle nolla, ja aikamme riitti neljänteen sijaan. Tämä tarkoitti meille myös hyppysertiä!

Nyt meillä on myös osallistumisoikeus SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, joten kesää odotellessa 🙂

Ihanaa pääsiäistä teille kaikille!

Loistava kisapäivä Vantaalla, kaikille kolmelle koiralle nollaradat!

Eilen aamulla lähdimme Venlan kanssa BAT:n kisoihin hieman unisina. Itse olin ollut kipäenä pari päivää ja jo pelkkä lämmittely tuntui valtavalta urheilusuoritukselta.

Ensimmäisellä agiradalla Venla kulki loistavasti, mutta kontaktit pieni spitz possuili sen verran tyylillä, että päädyimme uusimaan A-esteen. Myös toisella radalla Venla possuili kyseisen kontaktin, mutta sairastaminen vaikutti vireystilaani sen verran, että katsoin asian läpi sormien. Tottakai olisi parempi pitää tiukka linja, mutta nyt aivot eivät taipuneet nopeaan ja järkevään päätöksen tekoon. Tältä radalta siis tulokseksi 5 oikein mainiolla ajalla. Herralan radat olivat jälleen kerran erittäin mukavia! Ne olivat vauhdikkaita ja edellyttivät hyvää perustekemistä.

Viimeisenä ratana meillä oli hyppyrata, jonka tuomaroi Hilpi Yli-Jaskari. En muista, että olisin ollut kyseisen tuomarin radoilla ikinä aiemmin! Rata oli oikein mukava: sujuva, mutta tarkkana sai olla! Ennen rataa päätin, että nyt pitää herätä epämääräisestä koomatilasta jossa olin ollut koko aamun. Laitoin kuulokkeista tsemppimusiikkia rataantutustumiseen ja päätin, että nyt kaivetaan se tekemisen meininki esiin. Tämä kaikki auttoi, ja tulokseksi Venlalle 0! Koska viimeisin kisakirjamerkintämme on ollut syyskuulta, tuli tämä nolla todella tarpeeseen! Pieni epätoivo kun alkoi jo hiipiä mieleeni sm-nollien keräämisen suhteen. Nyt se on kuitenkin potkittu pois ja enää yksi nolla puuttuu!

Illan ohjelma sisälsi myös muuta jännittävää, nimittäin Volan ensimmäiset möllikisat! Vola pääsi kirmailemaan möllien hyppyrataa peräti kolme starttia. Kahdella ensimmäisellä yrittämällä juostiin rata nollana, kolmannella sitten mölisin hieman liikaa ja suoritettiin rata yhdellä kiellolla.

Videossa toinen ratamme. Kyseisellä suorituksella ylsimme myös palkinnoille, 2. sija! 🙂 Olen todella, todella iloinen tästä suorituksesta! Suorat ovat olleet meille hieman haastavia ja olemme treenanneet niitä viime aikoina ihan liian vähän. Vola ei ole Ojangossa treenannut yms, eli periaatteessa vieras paikka ja silti teki todella kauniisti.

Koska Viivi täytti tällä viikolla jo 9 vuotta, pääsi myös veteraani kirmaamaan yhden startin minimölleissä! 🙂 Alkuun radalle mentiin vähän nuuskien, Viivi kun on aina Volan ja Vepan treenatessa päässyt väliajoilla etsimään namuja hallin lattialta. Mutta voi sitä riemua, kun Viivi tajusi, että tällä kertaa pääsee radalle! Meillä oli kyllä kummallakin ihan valtavan hauskaa. Onnea Viivi!

Treenipäiväkirja 14.3.2015 : Volan ensimmäinen täyskorkea puomi ja ensimmäinen A!

Lauantaina Vola pääsi ensimmäistä kertaa tekemään täyskorkeaa puomia! Teimme vain muutaman toiston sillä treenin tavoitteena oli syventyä A-esteen treenaukseen. Ensimmäisellä toistolla Vola loikkasi hieman hämmentyneenä alasmenon puolesta välistä pois, mutta jo seuraavalla toistolla muisti mistä on kysymys. Ja sen jälkeen tulikin pelkkiä osumia! Huippu Vola!

Myös Venla on juossut ahkerasti mattoa ja lankkua. Pikkuhiljaa alkavat myös spitzin pienet aivot raksuttamaan, joskin vieläkin tuli aika eri mittaisia laukkoja. Välillä Venla tekee jättimäisen laukan tai lentää taitoksen yli hyvin pitkälle, välillä ottaa tasamittaisia laukkoja.  Pikkuhiljaa pikkukoiran kanssa siis 🙂 Ensi kerralal kokeilemme matalaa puomia jossa taitos ei ole niin jyrkkä.

Vola teki lauantaina tosiaan ensimmäistä kertaa A:ta. Aloitimme madalletusta A:sta ja lähdimme nostamaan sitä aika tiukkaan tahtiin ylöspäin. Vola oli hieman liiankin lentoisa A:n kanssa mutta kun vaihdoin lentävän pallon nameihin tai palkkasin vasta suorituksen jälkeen, alkoi A:lle löytymään todella kaunis rytmi! Aika huippua ensimmäiseksi treenikerraksi 🙂

Että on hyvä fiilis, kummallakin koiralla juoksukontaktitreenit ovat todella hyvässä vaiheessa! Aurinkokin on taas alkanut palailemaan talvilomaltaan!  Iloista viikkoa kaikille!

wpid-20150312_084219.jpg

Kehonhallintakurssi ja Agilityn alkeisjatkokurssi

Vielä muutama paikka vapaana Agiltykoiran kehonhallintakurssille, sekä agilityn alkeisjatkokurssille! Käykääpäs siis ilmoittautumassa 8.3. mennessä! Vinkatkaa myös kaverille, joka voisi olla kiinnostunut kursseista, tässä olisi esimerkiksi hyvä mahdollisuus aloittaa agilityharrastus!

Kurssit järjestetään Masalassa Niinu Agility Sport -hallilla ja kumpikin kurssi kestää kuusi kertaa (18.3.-22.4.).
Ilmoittautumiset ja lisätietoa http://goo.gl/forms/wQZjoIyTc8 

Tervetuloa kurssille!