Pääsiäisen kisat ja temppuvideoita

Pääsiäisenä oli aika käynnistää kisakausi pitkän tauon jälkeen! Alkutalven harjoittelimme Venlan kanssa kontakteja ja kun lopulta olisi ollut aika palata kisakentille, loukkasi Venla olkapäänsä. Niinpä kisataukomme kasvoikin hieman odotettua pidemmäksi, ja nyt alkaakin olla jo hoppu arvokisatulosten keräämisessä. Pääsiäisenä kisasimme Venlan kanssa Purinalla sekä Järvenpäässä JAUn uudella hallilla. JAUn halli vaikutti oikein hyvältä, pohja oli joustava mutta pitävä ja hallissa oli mukavan valoisaa.

Pitkän tauon jälkeen oli havaittavissa aikamoista kisaruostetta, erityisesti minulla, joten tuloksilla ei juurikaan juhlittu. Viimeisellä startilla saimme kuitenkin paketin lopulta koottua ja sijoituimme Kermisen vauhdikkaalla radalla nollatuloksella toisiksi! ATD:llä oli kisoissa aivan loistavat palkinnot: saimme muumimukin!

 

Olettehan huomanneet laumamme Pro Dogin Palkitse Häntä videoissa? Videoilla opetellaan hauskoja temppuja, kannattaa käydä kurkistamassa!

 

Piirinmestaruuskisat: Voittonolla ja joukkuepronssi

Piirinmestaruuskisoista on nyt jo pari viikkoa, mutta tajusin, että en ole tänne päivittänyt mitään Venlan hienosta kisamenestyksestä!

Joukkueradalla saimme kunnian hoitaa ankkurin osuutta ja Venla kirmasi joukkueellemme nollan! Kolmas vuosi peräkkäin kun Venla on mukana voittamassa I-HAH:lle pronssia! Iloinen yllätys oli myös se, että Venlan nolla oli radan tuloksissa kolmantena!

Yksilökisoissa juoksimme Venlan kanssa hyppyradan voittoon! Olen todella onnellinen tästä saavutuksesta, isot kisat (51 koiraa) ja nyt ei enää tarvitse jännittää voittoa mm-karsintoja varten. Piirinmestaruus jäi kuitenkinkontaktivirheen päähän mikä hieman kaihersi, mutta toisaalta toimi hyvin motivaattorina elvyyttää juoksukontaktiprojektimme. Katsotaan, miten kontaktitilanne tästä etenee 🙂 

kuvat Ida Alexandersson

106 045 047

Venla palasi kesälomalta Espoon kisoihin

Venla palasi kesälomalta kisakentille juosten heti aamun ensimmäiseltä radalta nollan sijalla 2! Spitzin kanssa juokseminen on kyllä vaan niin mahtavaa, meillä on jotenkin sellainen yhteys mitä en osaa selittää sanoilla.. toivottavasti saadaan nauttia yhteisestä tekemisestä vielä pitkään!

Kuvat Tiia Hämäläinen

2015-08-22_00134

.

2015-08-22_00069

.

2015-08-22_00068.

2015-08-22_00067

Venlan viimeisistä kisoista ennen SM-kisoja tuplanolla!

Venlan viimeiset kisat ennen SM-reissua ja tuloksena tuplanolla! Molemmilla radoilla yllettiin myös kolmannelle sijalle. Ei olisi oikein parempaa voinut toivoa kauden viimeisiin kisoihin, nyt voi hyvällä fiiliksellä lähteä Ouluun! On tuo spitz vaan jotain niin parasta ❤

Oulussa Venla starttaa sunnuntailla numerolla 54! Ei voi olla huono juttu, että heti numeron nähtyäni tuli jes!-fiilis 🙂 saamme kisata aamusta ja tutustumisen ja Venlan välissä on juuri sopiva määrä koirakoita. Nyt tosin alkoi jo vähän jännittämään!

Purinalta Venlalle tuplanolla

Eilen olimme Venlan kanssa Purinalla kisaamassa. Päivä alkoi ihanalla auringonpaisteella, mutta ennen ulkorataamme taivas veti pilveen ja muutama pisarakin tippui. Onneksi sade kesti vain hetken, ja ulkokautta ei tarvinut siis korkata kengät ja sukat märkinä!

Venla kirmasi heti ensimmäisen radan nollatuloksella! Radalla meno tuntui hieman tavallista hitaammalta, mutta tuloslistalla Venla olikin jo neljäntenä! Aika kovaa pieni spitz siis kuitenkin oli pinkonut! Jälkikäteen kun rataa mietin, niin olihan siinä kyllä aika hyvä flow, pakko myöntää. Käännökset menivät enemmän kuin nappiin ja rata eteni sujuvasti.

Toisella radalla olin varma, että saimme A:lta kontaktivirheen, mutta tuloslista kertoi nollan myös tälle radalle! Se oli siis tupla! Ihan mieletöntä! Rata oli kylläkin huomattavasti takkuisempi kuin ensimmäinen, itsestäni tuntui etten pääse pehmeällä hiekalla yhtään eteenpäin vaikka kuinka juoksen! Venla pääsikin pelastamaan parikin kohtaa joissa olin itse todella myöhässä.

Myös viimeinen ratamme oli oikein sujuva, mutta kolmas rima pääsi tipahtamaan hieman myöhästyneen ohjaukseni ja Purina Areenan pehmeän pohjan vuoksi. Normaalisti Venla ei rimoja tipauttele ja olen varma, että vaikka ohjaukseni olisi ollut yhtä myöhässä nurmella, ei rima olisi tipahtanut. Ja toisinpäin, ei Venla Purinan pohjalla tipauttele jos ohjaukseni ovat ajoissa. Viimeiseltä radalta siis tulokseksi 5, eli lasketaan sekin melkein puhtaaksi 😉

Vielä pitää jakaa teille Venlan uusi temppu! Tai no itse temppu ei ole Venlalle uusi, laatikkoon on osattu mennä jo pidemmän aikaa. Uutta on kuitenkin entistä pienempi kuppi!

Loistava kisapäivä Vantaalla, kaikille kolmelle koiralle nollaradat!

Eilen aamulla lähdimme Venlan kanssa BAT:n kisoihin hieman unisina. Itse olin ollut kipäenä pari päivää ja jo pelkkä lämmittely tuntui valtavalta urheilusuoritukselta.

Ensimmäisellä agiradalla Venla kulki loistavasti, mutta kontaktit pieni spitz possuili sen verran tyylillä, että päädyimme uusimaan A-esteen. Myös toisella radalla Venla possuili kyseisen kontaktin, mutta sairastaminen vaikutti vireystilaani sen verran, että katsoin asian läpi sormien. Tottakai olisi parempi pitää tiukka linja, mutta nyt aivot eivät taipuneet nopeaan ja järkevään päätöksen tekoon. Tältä radalta siis tulokseksi 5 oikein mainiolla ajalla. Herralan radat olivat jälleen kerran erittäin mukavia! Ne olivat vauhdikkaita ja edellyttivät hyvää perustekemistä.

Viimeisenä ratana meillä oli hyppyrata, jonka tuomaroi Hilpi Yli-Jaskari. En muista, että olisin ollut kyseisen tuomarin radoilla ikinä aiemmin! Rata oli oikein mukava: sujuva, mutta tarkkana sai olla! Ennen rataa päätin, että nyt pitää herätä epämääräisestä koomatilasta jossa olin ollut koko aamun. Laitoin kuulokkeista tsemppimusiikkia rataantutustumiseen ja päätin, että nyt kaivetaan se tekemisen meininki esiin. Tämä kaikki auttoi, ja tulokseksi Venlalle 0! Koska viimeisin kisakirjamerkintämme on ollut syyskuulta, tuli tämä nolla todella tarpeeseen! Pieni epätoivo kun alkoi jo hiipiä mieleeni sm-nollien keräämisen suhteen. Nyt se on kuitenkin potkittu pois ja enää yksi nolla puuttuu!

Illan ohjelma sisälsi myös muuta jännittävää, nimittäin Volan ensimmäiset möllikisat! Vola pääsi kirmailemaan möllien hyppyrataa peräti kolme starttia. Kahdella ensimmäisellä yrittämällä juostiin rata nollana, kolmannella sitten mölisin hieman liikaa ja suoritettiin rata yhdellä kiellolla.

Videossa toinen ratamme. Kyseisellä suorituksella ylsimme myös palkinnoille, 2. sija! 🙂 Olen todella, todella iloinen tästä suorituksesta! Suorat ovat olleet meille hieman haastavia ja olemme treenanneet niitä viime aikoina ihan liian vähän. Vola ei ole Ojangossa treenannut yms, eli periaatteessa vieras paikka ja silti teki todella kauniisti.

Koska Viivi täytti tällä viikolla jo 9 vuotta, pääsi myös veteraani kirmaamaan yhden startin minimölleissä! 🙂 Alkuun radalle mentiin vähän nuuskien, Viivi kun on aina Volan ja Vepan treenatessa päässyt väliajoilla etsimään namuja hallin lattialta. Mutta voi sitä riemua, kun Viivi tajusi, että tällä kertaa pääsee radalle! Meillä oli kyllä kummallakin ihan valtavan hauskaa. Onnea Viivi!

Venlan kisat Lahdessa 8.2.2015

Yleensä kisaamme vain pääkaupunkiseudulla, erityisesti näin talvisin, mutta pari viikkoa sitten lähdimme katsastamaan Lahden kisat. Todella mukava halli ja kisat sujuivat joutuisasti, Lahteen voinee suunnata jatkossakin!

wpid-img_20150208_204452.jpg

Tuloksilla emme päässeet juhlimaan, kaksi kontaktihyllyä ja hyppäriltä 5.

Ensimmäinen rata oli todella hyvä nollarata sillä poikkeuksella että kontaktit loikittiin. Puomi oli loppusuoralla, joten loikan jälkeen korjasin kontaktin.

Hyppyrata oli paras ratamme, mutta Venla ei halunnut mennä pussiin. Pussi ei ole ikinä ollut Venlan lempieste ja tällä kertaa pieni spitz päätti sitten ohittaa sen (oli jo juoksemassa pussiin mutta sitten kiersikin sen). Lisää pussitreeniä siis!

Itsenäisyyspäivän kisat

Itsenäisyyspäivän aamun vietimme Venlan kanssa kisoissa Vantaalla. Tuloksilla ei juhlittu mutta taas saimme treenilistaan lisättävää, mm.

  • poispäinkäännös kepeille
  • pakkovalssi
  • umpiputki

En tiedä mistä Akatemialla arvattiin että haluaisin näitä treenata, mutta eilisissä treeneissä oli näitä kaikkia! Huippua!

Radoilta tuloksiksi hyl, 5 ja hyl, alla video hyppyradastamme.

Ensimmäisellä radalla Venla oli yllättävän kiinni kädessäni eikä lukinnut esteitä. Rata hylättiin Venlan juostessa ohi toisena olevasta esteestä (este oli vieläpä suoralla linjalla ensimmäiseen nähden). Muutoinkin radan alku oli meillä hieman räpiköintiä, mutta loppua kohden suoritus tasaantui.

Toisella radalla Venla sitten juoksikin myös ensimmäisen radan edestä, joten olin myöhässä radan alusta loppuun. Taistelulla kuitenkin puhdas rata aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli umpiputki. Tein putkelle pakkovalssin ja Venla lähti suorittamaankin putkea oikein nätisti, kunnes jostain syystä päätti palata ulos samasta päästä kuin mistä meni sisään. Mahdollisesti liukas tumma putki tuntui inhottavalta Venlasta?

Hyppyrata sujui muuten oikein näpsäkästi, mutta edellisen radan jatkuva myöhässä olo sai Venlan korjaamaan ”virheeni” tällä radalla. Venla tulkitsi putkeenlähetykseni persjättönä ja kiersi taakseni väärään päähän putkea. Ohjatessani kepeille peitin koiran näkökenttää, joten Venla irtosi edessä olevalle hypylle keppien sijasta. Tämä kuitenkin oli ihan positiivinen virhe, irtoaminen on aina plussaa!

Epäviralliset kilpailut uuden lastensairaalan hyväksi

Tämä lauantai aloitettiin suuntaamalla pitkästä aikaa epiksiin. Nämä epikset olivat siitä poikkeukselliset, että ne järjestettiin uuden lastensairaalan hyväksi. Upeaa!
Sekä Venla että Vola pääsivät osallistumaan putkiralliin. Putkiralli on rata, jolla kaikki esteet ovat putkia lukuunottamatta lähtö- ja maalihyppyä.

Venla suoritti putkirallin nollalla läpi ja täytyy sanoa, että oli kyllä hurjan hauskaa! Vähän harmitti kun en varannut käteistä tarpeeksi mukaan uusintastarttia varten, olisi ollut kiva mennä vielä  uudestaankin 🙂
Vola ei ole ikinä treenannut Ojangossa tai tehnyt sielä esteitä, joten yhtäkkiä suoraan pitkälle radalle oli aika suuri haaste pienelle miehelle. Alkurata meni hurjan hyvin, mutta kun tuli suoria putkia jotka piti ohjata edellä, tuli Vola niistä ohi. Parin ohituksen jälkeen Vola vaikutti sen verran hämmentyneeltä, että jätimme radan kesken, jotta voisin palkata Volan  aiemmin ja rata ei menisi liian väännöksi. Tärkeintä on kuitenkin, että Volalle jäi hyvä mieli! Olen ylpeä siitä, että Vola lähti innolla aksaamaan huolimatta siitä, että olimme ihan vieraassa paikassa ja aikamoisessa hälinässä 🙂 Vola myös osasi takaaleikkauksen mutkaputkelle osana rataa! 
Venla pääsi putkirallin lisäksi myös kisaavien radalle, josta saimme tulokseksi nollan. Tällä nollalla Venla myös voitti minikisaavat ja sai palkinnoksi lelun, sekä ihan valtavan kokoisen ruusukkeen! En ole noin isoa ruusuketta edes nähnytkään! Venlan kanssa kisaaminen on kyllä aina huippua. Tänään radalla onnistuimme niistossa ja lähetyksessä keppien avokulmaan 🙂