On varmaa ettet onnistu, jos jätät yrittämättä

Maanantain treeneissä teemana oli valssit ja persjätöt. Tähän välikommenttina täytyy sanoa, että olen todella ylpeä ryhmieni kehityksestä näin syystalvijakson aikana! Muutenkin olen saanut aivan mielettömän mahtavat ryhmät jolloin maanantait ovatkin nykyäänviikon parhaita päiviä.  Mutta asiaan.. jatkoryhmän treeneissä siis teemana valssit ja persjätöt. Samat kuviot esiintyvät myös ratavalmiiden radassa, jossa on lisäksi myös muutama muu kommervenkki

Jatkoryhmä 1.12.2014 (c) Mari Mäkelä

Jatkoryhmä 1.12.2014
(c) Mari Mäkelä

Ratavalmiit 1.12.2014 (c) Mari Mäkelä

Ratavalmiit 1.12.2014
(c) Mari Mäkelä

Luin päivällä ennen kouluttamista tämän jutun: http://www.innostunyt.com/blog/tarina-kahdesta-sudesta
Kouluttamisen jälkeen jäin pohtimaan tarinaa vielä enemmänkin. Vaikka laji on eri, samat lait pätevät. Liian usein asenne on ”ei se onnistu”, ”emme me tätä voi tehdä, emme osaa”. Tällä asenteella emme anna itsellemme edes mahdollisuutta onnistua! Oikea asenne on ”me pystymme tähän” tai ”tämä on mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä”.

On tärkeää muistaa, ettei kehittyminen tapahdu mukavuusalueella. Päinvastoin! Treenatessa pitää pyrkiä haastamaan itsensä ja koiransa. Usein voi käydä niin, että ohjaus jonka luulee olevan koiralle mahdoton, onnistuukin! Se ei kuitenkaan onnistu, mikäli emme edes yritä. Ja jos se ei sitten onnistunutkaan, niin mitä väliä? Jos välillä ei tehdä virheitä, ei virheistä voi oppia.

Virheen jälkeen ei saa ajatella ”tätä emme osaa, tätä emme tee enää koskaan” vaan ”tätähän täytyykin treenata!”  Sitten vaan pohtimaan polkua, jonka kautta kyseinen ohjaus saataisiin onnistumaan.

Seuraavalla kerralla treeneissä käy valitsemasi ohjaukset vielä kerran läpi: ovatko ohjausvalintasi koiralle loogisimpia ja nopeimpia joka kohdassa? Vai valitsitko kenties muutaman helpomman, mutta hitaamman ohjauksen / linjan?  Kun radalla on kohta, johon se sopivin ohjausvalinta tuntuu liian vaikealta ja epämiellyttävältä, haastan testaamaan juuri sitä ohjausta! Kuka tietää, ehkä se ei enää tällä kertaa tunnukkaan niin vaikealta kuin viimeksi.

Ohjausopas: Persjättö

Kun pitkästä aikaa sain koulutettavakseni jatko-ryhmiä, päätin, että perusohjausten läpikäyminen on hyvä alku. Niitäkun ei voi ikinä harjoitella liikaa 🙂 Ensimmäisellä kerralla teemana on persjättö.

Mitä?

Persjätössä ohjaaja vaihtaa puolta koiran edessä siten, että rintamasuunta ei käänny koiraa kohden kertaakaan. Ohjaaja vaihtaa puolta koiran ollessa siis koko ajan selän takana, josta tulee nimitys persjättö.
 

Miksi?

  • Puolen vaihtaminen
  • Vauhti pysyy
  • Oikein ajotettuna koiralle erittäin selkeä
  • Usein seuraavien ohjauksien toteuttaminen on helppoa, sillä ohjaaja on koiran edellä
  • Ohjaajan ei tarvitse pyöriä, vaan pääsee juoksemaan koko ajan eteenpäin

Milloin?

  • Puolen vaihtaminen
  • Mahdollisuus olla koiran edellä
  • Loiva käännös tai ei juurikaan käännöstä

Miten?

Vaikka persjätössä koira jääkin selän taakse, on äärettömän tärkeää, että koiraa ei hukata. Ohjaajan pitää kääntää persjätössä yläkroppaansa niin paljon, että kykenisi näkemään omat kantapäänsä juostessaan. Radalla tämä tarkoittaa sitä, että yläkroppaa käännetään niin paljon, että koira nädään.
Persjätön on oltava valmis ennen kuin koira on ponnistamassa. Persjättö pitää siis aloittaa kun koira on vasta lähestymässä estettä. Hyvä sääntö on, että ohjaajan on nähtävä koko koiran hyppy kääntyneenä jo oikein päin.

Harjoittelu?

Persjättöä, kuten muitakin ohjauksia, voi opettaa ilman esteitä helposti.

  1. Jätä koira odottamaan ja kävele itse poispäin
  2.  Pysähdy selkä koiraan päin jonkin matkan päähän. Jalat osoittavat menosuuntaan.
  3.  Käännä yläkroppaa siten oikealle, että näet koiran selkeästi
  4. Ojenna oikea kätesi kohti koiraa ohjaavaksi kädeksi
  5. Kutsu koira ja palkkaa oikealla kädellä (Muista, lelupalkka on palkkauksessa aina paras)

Koiran on tultava tällöin luoksesi ( tai ohi sinusta jos palkkaat pallolla) oikealta puolelta.
Toista harjoitusta molemmin puolin. Voit lisätä harjoitukseen myös liikettä siten, että et kutsu koiraa ollessasi itse pysähdyksissä, vaan juostessasi.